top of page
e79f6a225e2f947c17f940a66ac63d81.jpg
3c459b1e727c2993cc5d3995ec231bc7.jpg

Ashara " Asha" Umbral/29.8.XXXX / 20 v / maagi/noita/ 
Fc: Jung Whee-In

​

Perhe

Isä Caius Umbral 

Äiti kuollut noitavainoihin

​

Umbral-suku

Suvun tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, mutta kyseessä on varsin vahva noitasuku erityisesti kirousten parissa. Suvun juuret tulevat Aasiasta, mutta jossain vaiheessa suvun tiedetään lähteneen tutkimaan muutakin maailmaa ja päätyneen Yhdysvaltojen länsi-rannikolle. Kyseinen suku on ollut olemassa jo ennen noitavainoja, joista he saivat myös osansa. Noitavainojen aikana suurin osa suvusta tuhoutui, jättäen jälkeensä tiettävästi vain muutamia selvinneitä. 

 

Ashan kohdalla käytettiin hyvin vahvaa kirousta, joka vaivutti vähän aikaa sitten syntyneen vauvan uneen - josta piti herätä noitavainojen jälkeen. Kukaan ei tuossa kohtaa kuitenkaan vielä tiennyt, koska vainot loppuivat ja miten kyseisestä kirouksesta herätään. Lisäksi kirous on syystäkin kirous: se voi vaivuttaa kohteensa jossain vaiheessa myös uudestaan uneen. 

Voimat

Vaikka kyseessä on monia satoja vuosia vanha noita, Asha on herännyt nukutuksestaan n. 18 vuotta sitten, mikä vaikuttaa hänen taitoihinsa. Kyseessä on hyvin nuori maagin alku, joka kykenee jonkin asteiseen suojausloitsuihin ja suojaustaitoihin. Oppinut isältään mm: suojataian, joka aktivoituessaan antaa voimakkaan sähköiskun. Suojataian aktivoitumiseen vaaditaan vampyyri, joka on saattanut kantajan tahtomatta yrittää koskea. Suojataikaa ei voi pitää 24/7 päällä, vaan välillä täytyy ladata akkuja senkin suhteen. 

​

Asha on hyvin kiinnostunut magian suhteen, jonka vuoksi vähän väliä joutuu yrittää etsiä itselleen mentoria magian suhteen. "Vahinkotaikoja" voi myös välillä tapahtua, sillä nuoren ikänsä vuoksi ei osaa hallita potenttiaaliaan kunnolla. 

Luonne

Nainen on hyvinkin sosiaalinen, kenties sen vuoksi että kokee välillä sukunsa riistäneen häneltä osan elämästä ja haluaa nyt pystyä elämään sitä. Asha suhtautuu uusiin tuttavuuksiin pienellä varautuneisuudella, vaikka hän haluaisikin paljon uusia tuttavuuksia. Isänsä kanssa eläessään hän on kuitenkin oppinut, että maailma ei ole niin mukava paikka kuin luulisi ja pienellä varomisella pääsee pidemmälle. On kuitenkin melkeinpä naurettavan helppoa saada hänen luottamuksensa, sen kuin on mukava ja muutenkin asiallinen, niin Asha on jo varmasti unohtanut varovaisuutensa henkilön seurassa. Tuolloin hänet on myös helppo houkutella tekemään kaikkea tyhmää ja muutenkin uhkarohkeisiin tilanteisiin. Mitä luultavammin isäpappa saa vielä joku kaunis kerta hermoromahduksen tyttärensä takia, 

  

Ashara tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa, tai antaa ainakin näin ymmärtää. Hän harvemmin on kuitenkaan heti ärisemässä ihmisille, mikäli nämä häntä kohtaan selkeästi suhtautuvat hieman negatiivisemmin, vaan yleensä päästää sellaiset suhtautumiset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.  Osaa varoa mitä suustaan päästää, riippuen kuitenkin täysin seurasta. Ei aina jaksa varoa mielipiteidensä esille tuomista, varsinkin jos kyseinen henkilö ei ole mitenkään tärkeä hänelle. Tällaisessa tapauksessa Asha omaa kuitenkin terävänkin kielen. Ashaa on kamalan vaikea saada ärsyyntymään niin paljon, että hän menee kunnolla laukomaan asioita . Ärsyyntyessään jostakin asiasta sinihiuksinen saattaa jopa sellaisille henkilöille murahdella, jotka hänelle ovat tärkeitä.  Silloin voi mennä kevyesti muutamakin päivä, ennen kuin häntä kannattaa lähteä tapaamaan seuraavan kerran. Hän pelkää, että joku kaunis kerta räjähtää väärälle ihmiselle ja josta syntyy vakavat seuraukset. Ei kuitenkaan halua sanoa tätä kenellekään ääneen. 

  

Vahva tahtoinen, sillä Asha saattaa kauankin yrittää rivien välistä maanitella jotakin asioita, eikä hän helposti anna periksi. Vaikka hän usein varoo suututtamasta ihmisiä mielipiteillään, hän pukee ne yleensä niin, ettei kuitenkaan ihan blondilta vaikuta. Ei hän sentään halua saada leimaa siitä, ettei osaisi mielipiteitään ilmi tuoda.  Jonkinasteinen pelottomuus on myös varmasti jonkinlaisten geenien perimää, sillä hän ei kaihda seikkailuja, joita saattaisi löytää. Yölliset kävelyt, ja muutenkin kaupungilla hengaillu yöllä kertoo ihan tästä. Luojan kiitos hän pystyy itseään kuitenkin puolustamaan ainakin suhteellisen hyvin kiitos noitageeniensä. 

  

Asha omistaa myös herkän puolen, mutta ei ole halunnut paljastaa sitä kenellekään ulkopuoliselle. Hän pitäisi siitä, jos saisi jonkun kenen kainaloon käpertyä iltaisin ja vain nauttia toisen seurasta. Usein hellyytensä kaipuu täytetäänkin ihan puhtaasti eläimiin. Nainen omistaa myös satunnaisina hetkinä varsin flirttailevia piirteitä- kuten katseita, hymyjä, sanoja- mutta ne kannattaa jättää omaan arvoonsa. Ne harvoin kuitenkaan tarkoittaa mitään sen vakavampaa, vaikka syvällä sisimmässään haluaisi kyllä löytää jonkun. 

Menneisyys

Noitavainojen aikana syntyi Ashara, joka ei ehtinyt kovin kauaa viettää aikaansa 1600-luvulla. Elämä ei tuohon aikaan maageilla ollut mitenkään erityisen hohtoisaa, sillä he joutuivat varomaan paljastamasta itseään. Asha on n. 2 vuoden ikäisenä päässyt todistamaan äitinsä joutumista roviolle, ennen kuin joku tajusi hänen huomionsa kiinnittää muualle. Kyseinen tapahtuma on kuitenkin jättänyt syvät jäljet mieleen, sillä yksi suuri pelko koskeekin tulta. Asha ei ole kyennyt koko elämänsä aikana olemaan tulen lähellä, vaan ennemmin jähmettyy pelosta. 

​

Ashan isän vanhemmat päättivät ratkaista tilanteen suvun kannalta osaavimmalla tavalla: he langettivat kirouksen sekä Ashalle, että hänen isälleen Caiukselle. Vaivuttaminen uneen, joka ei ikäännyttänyt, mutta piti kuitenkin elossa. Varjopuolena tuolle kiroukselle kuitenkin oli, ettei tulevaisuudessa ollut ketään, joka olisi osannut herättää kirouksesta. He pitivät kuitenkin huolen, että Caius heräisi ennen tytärtään.

​

2007 oli viimein Ashan vuoro herätä, 2-vuotiaana.  Yksin, ainakin heräämisensä ensimmäiset tunnit tuntuivat pelottavilta. Caius oli tietenkin ollut juhlimassa tyypilliseen tapaansa sinä iltana/yönä ja yllätys oli varmasti odottamaton, kun vastassa olikin pitkään nukkunut tytär. Caius on kuitenkin koko Ashan lapsuuden pitänyt tyttärestään erityisen hyvää huolta, eikä Ashalla ole valitettavaa lapsuudestaan. Magian harjoittelu alkoi jo heti varhaislapsuudesta, sukunsa perinnön vastaisesti Caius on kuitenkin painottanut opetuksessaan suojautumisloitsuja ja suojaustaikoja. 

​

Teini-ikä oli Ashan osalta melko helppo, sillä hän ei ole kokenut kovin suurta tarvetta kapinoida isäänsä vastaan. Enemmän hän on ollut se kiltti tyttö, joka on tehnyt niin kuin on kuulunutkin tehdä.  Kiinnostus kuitenkin magiaa kohtaan heräsi enemmän teini-iässä ja Asha on yrittänyt etsiä tietoa enemmän magiasta ja saattanut käydä jopa isänsä kirjoja penkomassa, jotta voisi opiskella lisää. Kiinnostus on kuitenkin vain noussut teini-iän jälkeen. Vaikka hänen isänsä ei suostukaan täysin opettamaan kaikkea osaamaansa, on Asha yrittänyt löytää vastauksia muualta. 

​

Nippelitieto

☆ Pelkää tulta, reaktiona on jähmettyminen eikä toimiminen


☆ Molemmista korvista löytyy 2 lävistystä

​

☆ Eläimet hyvin lähellä sydäntä, jonka

vuoksi omistaakin kissan, Mochi. Kyseinen tapaus on ollut koditon kulkija, jonka Asha löytänyt ja vienyt kotiinsa 


☆ Jakaa kokonaisen asunnon isänsä kanssa, mutta molemmilla on omat puolensa joissa asustelee ja asuntojen välissä on ovi - joka ei Ashan yrityksistä huolimatta pysy kovin paljoa lukossa 


☆ Parisuhteita takana 0

​

☆ Pituus 159cm 

bottom of page