Charikleia Ness
Nimi muinaiskreikkaa / Lempinimeltään Leia, isälleen Chari / Iältään n. 3000v lopettanut laskemisen sen jälkeen / Ihmissusien ja muodonmuuttajien luojan ensimmäinen tytär, kantaen täten "ihmissusien prinsessa"-titteliä / Pituus 179 cm FC: Gail Gadot
Perhe: biologinen isä Billy Ness, joka parasta aikaa pakosalla. Vierailee tämän luona Bahamalla kuitenkin aika-ajoin hakeakseen apuja täydenkuun muutoksiin.
Äiti ja sisarukset, joita kaivataan peleihin
Luonteeltaan kyseinen nainen on varsin pirteä, jopa niinkin pirteä, että hänen energiansa kyllä huomaa hänen astuessaan sisälle huoneeseen. Hän ei ole kuitenkaan sellainen, joka hakeutuisi kaikkien huomion keskipisteeksi, vaan nauttii enemmän tilanteiden seuraamisesta sivusta ja huomion saamisesta silloin, jos se on ansaittua. Nainen osaa nauttia omasta ajastaan, eikä vaadi koko aikaa jotakin toista osapuolta pitämään itselleen seuraa. Yksinäiset illanvietot ovat aina välillä tervetulleita, sillä silloin tehdään juuri niitä asioita, mistä nainen pitää.
Melko ennakkoluuloton tapaus, sillä takana on niin monia vuosia, että nainen on ehtinyt tutustumaan melkein jokaiseen lajin edustajaan niin hyviin kuin huonoihinkin. Hän osaa erottaa jyvät akanoista ja ei edes suo huomiota hirveästi sellaisille tapauksille, jotka eivät hänen huomionsa arvoisia ole. Kaikille pyritään kuitenkin antamaan se yksi mahdollisuus vakuuttaa hänet siitä, että he ovat hänen huomionsa arvoisia. Ei pidä itseään kuitenkaan ylimielisenä, ehei. Enemminkin naista nähdään vähän väliä ties missä hyväntekeväisyysjuhlissa lahjoittamassa. On hänet joskus nähty erilaisissa tempauksissa tai jopa vapaaehtoistyötä joskus tehtynä.
Lämminsydäminen ja melkein poikkeuksetta kasvoilla kareilee jonkinasteinen hymy. Asioita ei kovin paljoa haluta maalata kauniimmaksi, vaan hyvin suorasanainenkin nainen osaa tarpeen tullessa olla ja kertoa asiat niin kuin ne oikeasti ovat. Hyvin anteeksiantavainen, sillä on elinvuosiensa aikana oppinut, että viha on melko turhaa ja aiheuttaa vain ongelmia. Toki naisenkin saa suuttumaan jos tietää mistä naruista vedellä, mutta siinä vaiheessa kannattaa olla pakosuunnitelma jo tehtynä, nimittäin kun Leia suuttuu niin hän myös suuttuu. Hänen on joskus sanottu olevan romantikko, mutta elämä on opettanut karulla tavalla ettei pelkällä romantiikalla pärjätä. Menetettyään nyt viimeisimmän kumppaninsa joitakin satoja vuosia sitten, on hänellä lähinnä ollut yhdenillan juttuja, tai muuten sellaisia, joiden kanssa on sovittu selkeät sävelet miten tehdään. Syvällä sisimmässään haluaisi kyllä löytää jonkun uuden, mutta pelkää lähteä sitoutumaan ja kokeilemaan uudelleen miltä tuntuisi taas välittää jostakusta astetta enemmän.
Menneisyydessään on tapahtunut paljon kaikenlaista, mutta ehkä merkittävin tapahtuma on ollut ihmissudeksi muuttuminen isänsä taian mennessä pieleen ja tämän langettaessa kyseinen kirous koko perheensä ylle. Kyseisen yön jälkeen kaikki tuntui muuttuvan hyvinkin nopeasti, puhumattakaan siitä, että perhe joutui hetkeksi erilleen isänsä joutuessa lähtemään karkuun muiden noitien vihaa. Missään vaiheessa Leia ei ole osannut loppujen lopuksi kantaa vihaa isäänsä kohtaan. Ehkä se johtui siitä, että tytär luotti isäänsä hyvinkin vahvasti, uskoen kyseisen taian olleen vahinko, jota ei oltu tarkoitettu toteutuvaksi aivan sillä tavalla kuin se oli toteutunut.
Leia oli kuitenkin kiitollinen, kun hänen isänsä alkoi keräämään alkuvaiheen kaaoksen jälkeen perhettä yhteen, mikä tuntui vain oikealle. Isäänsä ollaan aina oltu suhteellisen tiiviissä yhteyksissä, sillä Leia on tarvinnut milloin millaistakin apua liittyen muutoksiinsa sekä muihin ongelmiin joita on välillä saattanut tapahtua.
Nainen on halunnut nähdä maailmaa kovin pahasti, jonka vuoksi hän onkin käynyt melkein kaikki maailman valtiot lävitse ja asunut jokaisessa valtiossa ainakin jonkin aikaa. Suurimmissa valtioissa on tullut asuttua vähän pidempäänkin, ennen kuin kuultiin isänsä löytäneen jalansijaa mahdollisesti Yhdysvalloista ja lähdettiinkin selvittelemään asiaa. Isäukko on onneksi pitänyt tyttärensä suhteellisen hyvin tietoisena missä on milloinkin mennyt, joten tyttären ei ole tarvinnut käyttää ihan hirveästi etsijän taitojaan löytääkseen toisen.
Fun Facts
* Nukkunut viimeisimmät muutamat sadat vuodet täysikuiden ohitse, jos on sattunut viettämään nämä yksin
* Sudeksi muuttuessaan kykenee muuttumaan sekä normaaliksi, vähän isommaksi sudeksi kuin myös puolimuotoon, turkin ollessa tummanruskea, hyvin pahasti suuttuessaan petomaiset piirteet saattavat tulla esiin kynsien muodossa, muute pyrkii hallitsemaan sutensa. Suden hallitsemiseen vaikuttaa runsaasti hänen sen hetkinen energiansa, joskus hallitseminen onnistuu paremmin ja toisinaan... vähän huonommalla menestyksellä.
* Isältään saadun talismaanin ansiosta ei ikäänny
* Rakastaa vihreitä omenia, Granny Smith lempparina
* Pitää enemmän suolaisesta kuin makeasta