Valeria Flores
30 vuotias maagi, jonka erityisenä vahvuutena näyttäytyy taito voodooseen / toimii tällä hetkellä Odysseian hotellin puolella aseiden korjaajana ja niiden myyjänä jos tarpeen / 175cm + korot / Hetero / pohtinut ikääntymisensä estämistä / Pitkään kärsinyt uniongelmista, joihin juo omatekoista yrttijuomaa
Fc: @SHXKIRAA
Sukunsa on pitkänlinjan voodoolaisia, tiettävästi sitä on suvun kesken harrastettu jo yli 1000 vuotta. Erityisen taitavaksi Val on huomannut olevansa parantamisessa erilaisten rohtojen ja yrttien avulla. Voodoo-nukkeakaan ei ole unohdettu ja monesta hänen tuntemastaan ihmisestä löytyykin kyseinen kappale. Val on luonteeltaan kuitenkin sen verran kiltti, että melkein poikkeuksetta nukkeja käytetään vain hyvään. Kovin pahasti ei kannata kuitenkaan pistää tikkuja ristiin naisen kanssa, sillä joskus temperamentti saattaa laittaa tekemään uuden nuken vain pahaan. Erilaiset loitsut ja rituaalit ovat voodoon ansiosta onnistuvia, yhtäkään päivänvaloamulettia ei vielä ole onnistuttu luomaan, vaikka sellaiseen kiinnostusta löytyisikin. Erikoisuutenaan Val on huomannut kykenevänsä tekemään itsestään halutessaan ihmisvoodoonuken. Valitettavasti kyseinen taito soveltuu vain muiden satuttamiseen, eli ei kyseistä kykyään käytä kovin usein.
Maine koostuu pitkälti vain hänen Odysseian asekauppiaan ja asekorjausten suhteen. Erityisen taitava korjaamaan aseita, liittyi niihin sitten magiaa tai ei. Oikeastaan vielä ei ole törmännyt yhteenkään aseeseen, jota ei olisi saanut korjattua. Joskus korjauksia ja kauppoja saatetaan tehdä myös työajan ulkopuolella sekä palveluksia vastaan, mutta ne ovat harvinaisempia. Yleensä suorittaa työtehtäviä Odysseiassa, mutta ei ole harvinaista nähdä häntä käymässä kauppaa jossain muuallakin. Joskus aseita saatetaan tulla korjaamaan ihan kotiinkin, mikäli matka Odysseialle on syystä tai toisesta mahdotonta.
Valerian työluonne poikkeaa paljonkin hänen oikeasta luonteestaan. Työminänsä ollessa esillä, ollaan varsin ammattitaitoinen, tyyni ja ehkä jollain tavalla jopa kylmäkin. Jos kyseessä on jo tuttu asiakas, saattaa hän huomata jotakin viitteitä luonteen rakoillessa. Työminäänsä ei haluttaisi pitää paljoakaan esillä, mutta punapää pyrkii suojelemaan itseään sillä tavoin, ikinä ei voi tietää millainen asiakas tulee käymään ja silloin on parempi olla kylmä.
Äärimmäisen tunnevoimainen, erityisesti unelmoinnin ja romantiikan suhteen. Joku voisi jopa kuvailla häntä pehmeäksi, auttavaiseksi persoonaksi, joka näkee paremman maailman ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Vaikka joku saattaisi kyseenalaistaa hänen ammattinsa aseiden korjaajana ja myyjänä, kokee Val silti tekevänsä tärkeää työtä ja auttavansa parantamaan maailmaa niin, että muille vaaralliset olennot saadaan eliminoitua. Jos Valin tietoon tulee, että hänen korjaamallaan/myydyllään aseellaan ollaan tapettu viattomia kappaleita Odysseian rajojen sisällä, ei kyseinen asiakas saa hänen kauttaan enää aseita huollettua tai ostettua. Tämän periaatteen on ottanut itselleen.
Ennakkoluuloton, joten hyvin helposti kaverustuu muiden kanssa. Aina valmis auttamaan, kärsivällinen ja empaattinenkin tietyllä tavalla. Tietää joskus ajautuvansa luultavasti ongelmiin auttamisenhalunsa kanssa, sillä joskus joutunut hyväksikäytetyksi asian suhteen. Yllättävän herkkä, vaikka ei anna sen näkyä kovinkaan helposti ulospäin.
Huonoina päivinä eksyy ajoittain turhan syviin vesiin, jolloin läheisten merkitys on erittäin tärkeää. Itse ei tietenkään myönnä mitään, mutta noina aikoina ajatukset saattavat uida kaikissa synkissä asioissa, niin itseään syyttäen kuin omia virheitään pohdiskellen.
Syntyi itä-Harlemiin, kahdelle maagille toiseksi lapseksi. Häntä aiemmin oli syntynyt n. 2 vuotta vanhempi isoveli. Jo nuoresta saakka vanhemmat tutustuttivat molemmat lapsensa magian saloihin, erityisesti voodooseen ja miten sitä voitiin käyttää hyvään. Koska asuinalue oli hyvin levotonta, tuli siinä samalla opetettua/katsottua vierestä ja opittua muutamia ei niin kilttejäkin taitoja.
Isänsä oli erikoistunut myös aseiden huoltamiseen ja myymiseen, erityisesti metsästäjille. Ihmisille kauppaa ei niinkään tehty ja ei mennyt kauaakaan, kun Val kiinnostui isänsä taidoista aseiden kanssa ja isä pääsi opettamaan tytärtään jo varhaisessa iässä miten aseet huollettiin oikeaoppisesti ja mahdollisimman tarkasti, puhumattakaan mitä kaikkea oli hyvä mainita aseita myytäessä. Äitinsä ei ehkä ollut tyytyväinen tähän mielenkiinnon kohteeseen, mutta koska paremmastakaan ei tiedetty, annettiin tyttären rauhassa jakaa mielenkiintoa isänsä kanssa.
Nykyäänkin jakaa mielenkiintoaan isänsä kanssa, tosin isänsä on jo vetäytynyt näistä bisneksistä pois. Valeria nousi hyvinkin nopeasti Odysseian asehuoltajasta myös myyjäksi ja omaakin jo melkein kymmenen vuoden kokemuksen alalta. Kouluja ei ole käyty paitsi "pakolliset", sillä mielenkiinto ei riittänyt mihinkään pidemmälle lukemiseen. Ehkä se olisi ollut hyvä idea, mutta Valeria ei ole kokenut tarvitsevansa kuitenkaan koulutusta mihinkään. Työnsä ulkopuolella tykkää liikkua paljon ja onkin hurahtanut viime aikoina nyrkkeilyyn, jooga on kulkenut jo pikkulapsesta saakka mukana melkein jokapäiväisissä aamurentoutumisissa.